2011/07/18

Pohjoisen tyttöjä ja poikia

Mökin pihassa käy poroja, jotka ovat ottaneet alueen omakseen. Ne köpöttelevät kivettyä polkua ja pudottelevat jätöksiään. Tuntuvat pitävän pihaa omanaan. Keskimmäinen poika sanoo: "Moi poro". Hiekkatieltä löydän kuuluisan poronkuseman. Niillä on valkea vasa, joka herättää minussa äidinvaiston. Muistuttaa minun pikku vasoistani. Pihassa asuu myös kuulemma näätäperhe, poikasten päitä on kurkkinut kiven takaa.


Pohjoisessa nautin hiljaisuudesta ja kiirettömyyden tunteesta. Ja siitä, että on ne tietyt jutut. Käydään kyläkaupassa, jossa myydään mitä vain, jos osaa kysyä. Ja jutellaan sukulaisista sekä Teuvo Oinaasta, jolla oli komea talo tuossa viiden kilometrin päässä. Vaikka välimatkat ovat pitkiä, tuntuvat ihmiset olevan lähellä toisiaan. Ehkä se on vain hetken eksotiikkaa, joka haihtuisi pian pois. Silti olen alkanut miettiä josko Lapissa voisi asua. Ehkä kaupungissa aluksi.


Välillä helle vaivaa ja hyttyset syövät. Nautimme kuitenkin rannasta ja sen tuulenvireestä. Emalipotasta tulee hauska ääni, kun siihen pissaa pieni poika. Ja televisiosta löytyy Ruotsin SVT, joka näyttää lastenohjelmia pitkälle iltapäivään. Sauna lämpiää iltaisin ja kalaa nousee järvestä. Isä paistaa muurinpohjalettuja ja äiti pitää meidän ruuissa. Puhumme ja nauramme, hoivaamme ja lepäämme. On rauha olla.


5 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmakuvia pohjoisesta!

    Tuosta Lapissa asumisesta sen verran, että kevät, kesä ja syksykin on mukavaa aikaa mutta talvi on pitkä ja pimeä. Liian pitkä ja pimeä, voin sanoa useamman vuoden kokemuksella. En ehkä enää takaisin Lappiin muuttaisi juurikin tuon talven takia.

    VastaaPoista
  2. Nasti, tuota pimeyttä olen itsekin miettinyt. Kun vanhemmiten on käynyt yhä vaikeammaksi sietää pitkää ja pimeää talvea jopa täällä etelässä. Ymmärrän nykyään yhä paremmin ihmisiä, jotka käyvät joka vuosi etelänlomilla tai jopa muuttavat talven ajaksi pois pimeästä.

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs tuli haikea olo ja ikävä johonkin epämääräiseen kotiin, jota ei ole. Pohjoisesta minunkin sukuni - ja minäkin.
    Kakarana se oli syksyn merkki, kun illalla sängyssä lukiessa joutui laittamaan valot. Täällä etelässähän ei koskaan ole niin valoisaa. Sitä valoakin on ikävä. Ehkä joskus sitä oikeaa talveakin. Vähän.
    -pöö-

    VastaaPoista
  4. Aivan huikean hieno kuvasarja ja teksti. Veit minutkin Lapin lumoon hetkeksi. Aika hyvin, sillä täällä on helle ja kaupungin meteli. Minäkin nautin tavattomasti erakkoelämästä, mutta minulle oikea paikka taitaisi olla joku saari meressä.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Kiitos kommentista. Ihanasti kuvattu tuo syksyn merkki. Kesän valosta luopuminenkin on jollain tapaa lohdullista (ainakin alkusyksystä).

    Kirjailijatar: Kaupunkin kiireessä sitä jopa unohtaa kaivata erakkoelämää. Mutta kun saa maistiaista, tuntuu hiljaisuus yitimissä asti.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi! Thank you for your comment!